Friday 22 October 2021

2 vuotta takana

 Ysenseä tullut nyt kaksi vuotta tahkottua ja karvan vajaa 500$ tullut kotiutettua.



Reffejä on tullut tuona aikana 10 kappaletta, vaikka ei juurikaan ole mainostanut missään. Tosin ainoastaan kaksi on aktiivista. 


Et ei tällä kyllä leiville lyö. Mutta onhan tää ollut kokemus ja pariin otteeseen ollut hyvä jeesi kun palkkapäivään on ollut vielä muutama päivä ja saanut Paypallista kotiutettua päivän, kahden viiveellä.

Sitten Kryptovaluutta-asiaa pitkästä aikaa. Tuli tuossa pistettyä omaa rahaakin kiinni 240€ edestä kun oli tuo ETC alle 40€ ja kun tuosta keikkahommasta tuota rahaa tuli niin päätin sijoittaa pienen summan ja ns. tuplasin investoinnit. Noh, nyt tietysti jälkiviisaana on hyvä sanoa että kannattava sijoitus, tosin nyt pitää miettiä että ottaako se sen 240€(+kulut) ulos ja jättää loput odottamaan sitä nousua vielä suuremmaksi. 

Nyt kun edellisenä päivänä BTC teki uuden ATH niin on mietittävä että onko se taas laskua jonkin aikaa niin kuin teki keväällä vai nouseeko se kohta taas uuteen ATH:en, kuten keväällä teki. 


Pitää taas se varoituksen sana kertoa, ettei kannata sijoittaa sellaista rahaa mitä ei ole varaa hävitä. Keväällä kun tuossa ETC:n kanssa kävi niin että kun oli nousua edessä ja sijoitin sitten ns. kaikki munat yhteen koriin ja sitten ETC tuli reilusti alas. Taisi olla siinä 85€ nurkilla kun ostin, mutta nyt kun tässä kesän mittaan on vain sijoittanut joita Timebucksista tienattuja rahoja niin keskihankintahinta on laskenut alle tuon 85€ ja itseasiassa vieläkin laski kun sijoitin tuon 240€ kun hinta oli alle 40€. Tällä hetkellä plusmiinus hinta on 52€ ja rapiat. Usko ja toivo on että hinta kuitenkin nousee tänä vuonna vielä sinne 100€ päälle jolloin sitten laukeaa automaattimyynti ja saa kotiutettua rahat. Tai ne jää odottamaan laskua ja sijoittaa uudestaan. Katotaan nyt.

Saturday 9 October 2021

Swagbucks vihdoinkin

...tuli 1000 SB:tä täyteen ja sain kotiutettua 10$. Kyllähän siinä kesti, kahdeksan kuukautta.


Ja tuli sitten melkein samalla päivämäärällä tuo 30$ täyteen Ysensessä ja muutama päivä vajaa kaksi vuotta tahkottu tätä myllyä. Pikaisella matikalla vajaa 500$ kahdessa vuodessa eli about 20$ per kuukausi.

Tietysti tässähän on nyt se että kannattaako tuo ottaa taaloina ulos Paypalliin ja antaa sen hoitaa valuuttamuutos, vai ottaako suoraan euroina? 


No jos vaihtaa ulkopuolisella niin tietysti täytyy ottaa huomioon myöskin välityspalkkiot yms, mutta tämän hetkinen kurssi näyttäisi antavan karvan enemmän euroja kuin Ysense itse. Tähän tietysti vaikuttaa vallitse valuuttakurssi tilanne ja pidemmän historian tarkastelussa tilanne näyttää tältä:


Tässä ja niin kuin missä tahansa jossa yritetään arvuutella mitä tulevaisuudessa tapahtuu niin historia ei ole tulevaisuuden tae. Eli Vaikka tuossa näyttäisi olevan niin että mennään kohti Eurolle parempaa arvoa, eli yhdellä USD:llä saa yhden EUR:n niin tilanne voi nopeasti muuttua. 

No mä päätin tällä kertaa kuitenkin ottaa tuon 25$ ja antaa Paypallin hoitaa sitten tarvittaessa valuuttamuunnoksen.


Pistin muuten tässä merkille sellaisen asian että nyt kun kohta tulee tuo kaksi vuotta täyteen, niin noita kyselyitä tulee eri lailla kuin alussa. Ja arvokkaampia. 



Toisaalta kyse voi olla myöskin siitä että kesä on taas tältä vuodelta taputeltu ja kyselyitä tulee taas normaalia enemmän. Huomasin muuten senkin että konkreettisesti näistä on hyötyä sillä on tullut tuotteita markkinoille joiden "kehittämiseen" olen osallistunut, eli toisin sanoen tykkäänkö jostain kuosista vai en ja miten se voisi olla parempi. Sekä sitten ihan näitä kun radiossa kuulee kuinka suomen kanssa on sitä mieltä että talous on kohenemaan päin ja uskaltaa taas alkaa käyttämään rahaa tjs. Olen osallistunut näihin kyselyihin ja olen ollut ilmaisemassa kansakunnan mielipidettä.

Monday 4 October 2021

Keikkahomma takana ja arki koittaa

 No ei varsinaisesti, mutta kuitenkin. Tuossa keikalla ollessa tuli hankittua Applen Macbook Air. vuosimallia 2017 ihan sitä varten ettei tartte hotellissa räplätä kännykkää ja voi katella suoratoistoa ja sekä suorittaa näitä kyselyitä, niin olen huomannut että tuota HideoutTV ja sen alaisia sivustoja kun ajaa niin tuo Macbook tuottaa paremmin. Kotona kun on tuo Lenovon läppäri niin sitä saa pari kertaa illassa olla "herättämässä" kun tuo HideoutTV jumittaa. Tosin tuo Lenovo on aivan perusmalli, 4 Gt muistilla ja 64 Gt SSD:llä varustettu halvin mahdollinen läppäri viime keväänä. Macbook Airissa taas on muistia kuitenkin 8 Gt joka saattaa vaikuttaa siihen että ei jumita. Tai sitten se on käyttis. Tai sitten se on joku muu. 


Eihän tuossa näy mitenkään millä koneella nuo on ansaittu, mutta kun tein testin jossa olin kuitannut kerätyt pointsit talteen ja lähdettiin ns. tyhjältä pöydältä kerämään taas pointseja niin Win10 koneella kesti ja kesti saada kasaan 27 pistettä jota vaaditaan että saa 1 sentin Ysenseen. Sillä käytänhän tuota välillä siihen että saan Ysensen päivittäiset bonukset pysymään putkessa. Sitten taas kun tyhjältä pöydältä lähdin OSX:llä niin samassa ajassa jossa Win10 sai ton 27 pistettä niin oltiin menossa jo 100 pisteen nurkilla. Tietysti tuossa voi olla ajankohdasta johtuvia eroa, mutta en usko että sillä on niin paljon merkitystä sillä.

Onhan tuossa 4. päivä 531 pistettä, 3. päivä 360 pistettä, 2. päivä 1071 pistettä, 1. päivä 216 pistettä jne. vaihtelua päivittäin. 

Asiasta kolmanteen niin vihdoinkin sain tuolta kuljattajapaneeli.fi:stä ensimmäisen kotiutuksen. 10€ josta tietysti vähennettiin välityspalkkio, mutta vajaa 10€ tuli nopsaan Paypal-tilille. Samaan lykkyyn sain vielä vajaan 10€ suomitutka.fi sivustolta. Nää on käytännössä melkein sama sivusto, ainoa ero oikeastaan on se että siinä missä suomitutka.fista saa 5€ jälkeen kotiuttaa Paypalliin niin kuluttajapaneeli.fista saa vasta 10€ ja se on tasan se 10€. Eli jos on kerääntynyt esim 12€ niin se on se 10€ ja loput jää odottamaan seuraavaa 10€, kun taas suomitutka.fissa se on se koko summa, eli jos on vaikka tuo sama 12€ niin se menee kokonaan tilitykseen.

Tuossa huomasin kun tein tuon Lifetime Earnings sivun niin mulla on muutamaa SB:tä vajaa 1000 SB kasassa tuolla Swagbucksissa ja sieltä saan kohta kotiutettua 10$.



Bitcoin halving 2024

The next Bitcoin halving occured April 20, 2024. During a halving event, the reward given to miners for verifying transactions on the Bitcoi...